AleksiNiskanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Työttömyysturvan uudistus

Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu kaikille

Kun suomalainen jää työttömäksi, riippuu hänen työttömyysturvansa taso merkittävästi siitä, onko hän töissä ollessaan kuulunut johonkin työttömyyskassaan. Ilman työttömyyskassan jäsenyyttä työttömyysturva voi keskituloisella olla jopa tuhansia euroja pienempi kuukaudessa, sillä hän ei ole oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan - ei, vaikka on tunnollisesti maksanut veronsa ja niiden päälle lakisääteiset työttömyysvakuutusmaksut.

Työttömyysturvan uudistaminen

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamisehdotus on ehtinyt herättää jo vastustusta siellä, missä sitä oli odotettavissakin, eli ammattiyhdistysliikkeen ja erityisesti SAK:n suunnassa.

Saarikolle ja Vehviläiselle: ”Köyhän asian muistaminen ansaitsee uuden muodon”

 

Saarikko ja Vehviläinen: ”Köyhän asian muistaminen ansaitsee uuden muodon”

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko sanoo Suomenmaa-verkkolehdessä 18.5.2017 olevansa valtavan innoissaan siitä, että Sipilän hallitus sopi puoliväliriihessä kirjauksen sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta.

Miksi siis kiireellä ja huonolla valmistelulla saatettiin voimaan työttömien aktiivimallilaki?

Työttömyysturvan uudistus johtaa outoihin ongelmiin!

Hallitus suunnittelee yhä toteuttavansa voimakkaasti kritisoidun ja asiantuntijoiden tyrmäämän uudistuksen, tai uudistukset, koskien työttömien velvollisuutta etsiä itselleen sopivaa työtä.

Hallitus kepittää sekavilla sanktioilla kirjoitti asiasta Iltalehti hetki sitten (kello on nyt 8:30 kun tätä kirjoitan).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä