AleksiNiskanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Oppositio

Keskusta ja RKP saattavat olla 2020-luvun vaikutusvaltaisimmat puolueet

Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen ilmoitti tiistaina, että maan seuraavat kansankäräjävaalit pidetään noin kuukauden kuluttua, 5. kesäkuuta. Maan poliittinen kulttuuri on mielenkiintoinen, sillä sen puolueet ovat Suomesta poiketen järjestäytyneet kahteen poliittiseen blokkiin, jotka ovat pääpiirteittäin sitoutuneet tukemaan yhteisiä poliittisia tavoitteita.

Helvetti jäätyi: kokoomus teki jotain oikein!

Aamulla se sitten tapahtui: Antti Rinne ilmoitti, että hallitusneuvottelut käydään demareiden, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n välillä. Kyseessä on vasemmistolaisin hallituskokoonpano aikoihin. Vasemmistolaisempaa hallitusta hakiessa saa palata aikaan, jolloin vasemmistoliitto vielä kulki itäblokilta haiskahtavalla nimellä Suomen Kansan Demokraattinen Liitto.

Uutinen on erinomainen, ja jokaisen kokoomuslaisen tulisi hyppiä riemusta sen kuullessaan.

Politiikkaa ja reaalipolitiikkaa

Sunnuntaina loppuu ennustaminen ja saadaan oikea vaalitulos. Hyvä.

Ei tosin mene kuin hetki, kun taas ollaan uusien gallupien kimpussa. Uutisia kun pitää tehdä vaikka väkisin. 

Ehdokkailla on monenlaisia vaalimainoksia. Kuka lupaa olla luottamuksen arvoinen, jonkun selkäranka ei taivu, joku on osaava ja toinen taas lupaa, että ”minä hoidan”.

Muutama havainto, kun on tullut koettua:

- kukaan ei saa yksin mitään aikaiseksi

- reaalipolitiikka tulee jokaisen eteen ennemmin tai myöhemmin

Hajatelmat hallitusneuvotteluihin persujen osalta

Jos perussuomalaiset saa alle 30 paikkaa suuntana on oppositio. Jos taasen persut saavat hyvän tuloksen eli yli 30 edustajapaikkaa, mutteivat voita vaaleja, homma muuttuu vain hivenen, ja suuntana on oppositio hyvin suurella todennäköisyydellä. Päätöksen voi tehdä itse tai antaa muiden tehdä. Aika sama. 

 

Että ei mitään merkitystä?

Miten niin hallituksen ulkopuolisella suomalaisittain suurella puoluella, jolla on äänestäneistä 15-20 prosentin kannatus ei ole mitään merkitystä?

Opposition perintö

Yleensä vaalikauden päättyessä arvioidaan mitä kunkin hallituksen kaudesta jää perinnöksi.
Tällä kertaa on hyvä käsitellä myös opposition perintöä eräiltä osin.

Sote-uudistusta on jyllätty kohta 15 vuotta ja kohta taas jatketaan ja valmista... tulee..., ehkä joskus, jos silloinkaan. Se mistä on nyt syytä olla vakavasti huolissaan on nämä opposition käyttöönsä ottamat viivytystaistelustrategiat.

Kokoomus julkaisi vaaliteemansa, pari ajatusta siitä ja sen ympäriltä

Kokoomus julkaisi vaaliteemansa. Se on odotetun näköinen eli sellainen kuin poliittisen siipensä takana olevat EK, Suomen Yrittäjät ja muutamat muut tahot tahtovat.

 

Outo SS-selvitys


On julkaistu selvitys suomalaisista SS-miehistä, selvitys, jossa ei ole ollut asiantuntijoiden mukaan mitään uutta: SS-miehet ovat osallistuneet sotatoimiin ja kenties muuhunkin: https://www.arkisto.fi/fi/kansallisarkisto/hankkeet/selvitys-suomalaisista-ss-miehist%C3%A4

Sotekriitikoilla edessään unettomia öitä

Kun nyt nykyisen hallituksen sote-uudistus on elämässä kohtalonhetkiään vaalikauden päättyessä, on ehkä paikallaan miettiä hieman mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan gallupien valossa, mikäli uudistus siirtyy jälleen seuraavan hallituksen tehtäväksi.

Oppositio Bäckmanin marionetteina

Oppositiopuolueista SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP kirjoittivat avoimen kirjeen pääministerille, jossa allekirjoittajat kritisoivat poikkeuksellisella tavalla puolustusministeri Jussi Niinistön viime aikaisia ulostuloja. Kirjeen julkaisi kokonaisuudessaan SDP:n Demokraatti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä