AleksiNiskanen

Kaikki blogit puheenaiheesta Politiikka

Kuka korjaa kirkon?

Kirkko ja kristinusko ovat monella tavoin yhteiskuntamme kulmakiviä, niin on ollut vuosisatoja ja niin tulisi olla jatkossakin. Kirkko liitetään vahvasti myös suomalaiseen kulttuuriimme sekä vuoden kulkuun ja loma-aikoihin juhlapyhineen. Kristillinen moraalikasvatus tulee meille jo äidinmaidossa. 

Ilmastokeskustelu on menossa kohti fasismia

Helsingin Sanomat (HS) kirjoitti viime sunnuntaina ruotsalaisen Lundin yliopiston tutkimuksesta, jossa oli listattu tehokkaita ilmastotekoja. Ruotsin oppineiden mukaan kasvissyönti, vihreä sähkö, lentämisen välttäminen ja ilman autoa eläminen ovat kuuluvat tämän lista kärkipäähän. Kaikkein tehokkain keino olisi kuitenkin se, että jätetään yksi lapsi tekemättä.

Maaseutu maaseudun suurin uhka?

Maaseudun väestönkehitys on ollut jo vuosikymmeniä negatiivista. Ongelman ratkaisemiseen on käytetty miljardeja euroja rahaa ilman tulosta. Missä vika, kun homma ei toimi?

Hallituksen arvopohja

Suomen hallituksen budjettiesitys ensi vuodelle on karu.

Helsinginsanomissa 16.8. on seuraavaa:

"Talousjohtaja Mikko Staff sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) kertoo, että vanhuspalvelulain sitovaan vähimmäismitoitukseen on valtiovarainministeriön budjettiesityksessä varattu viisi miljoonaa euroa.

Valmiin pellon sadonkorjaajat - siniset

Uudisraivaajahenki on kadonnut politiikasta. Valmiiksi kynnetyille ja kylvetyille pelloille on kyllä tulossa porukkaa pilvin pimein sadonkorjuuseen, mutta kuokkaan ei haluta tarttua. Tämä näkyy selkeästi kummallisten vaiheiden jälkeen sinisiksi itsensä nimittäneessä porukassa. Valmis sato kyllä korjattiin, mutta kun eduskuntavaaleissa tuli viidestä ministerinpaikasta huolimatta mahalasku, ei oikein kukaan viitsi tarttua kunnolla kuokkaan ja käydä uudistamaan jo kertaalleen rajattua peltoa.

Suomen ilmastopolitiikka !

Suomi näyttää huonoa esimerkkiä ”Ilmastopolitiikan” hoidossa. Toisin kuin poliitikot väittävät. Nyt ei ole enää aika vitkutella asian kanssa ja asettaa Hiilineutralisuuden tavoitteita vuosikymmenien päähän. Niitä on tehtävä heti, nyt, ja tässä ilman mitään aikarajoja ilman poliittisten pisteiden keräilyä… ”juna meni jo” ja nämä meidän poliitikot tulevat tässäkin asiassa siinä kuuluisassa ”Jälkijunassa”. Puhutaan, suunnitellaan ja suunnitellaan ja ne ei ole mitään tekoja ja tekojen aika on jo nyt myöhässä…. mutta sitä voi vielä yrittää.

Tutkijoiden kanssa vänkäämisestä politiikkaan

En voi edelleenkään olla hämmästelemättä sitä, millaisen määrän energiaa jotkut poliitikot käyttävät siihen, että he vänkäävät tutkijoiden kanssa ilmastonmuutoksen tutkimuksesta. Vähän väliä kaivetaan esiin jokin ”tutkimus”, jota ei ole julkaistu tieteellisessä sarjajulkaisussa tai altistettu edes alkeelliselle kritiikille konferenssissa, ja todetaan sen kumoavan sadat ja tuhannet tieteelliset julkaisut aiheesta.

Hyväosaiset suomalaiset

Riidanhaluisten ihmisten ydinjoukko koostuu hyväosaisista. Ihmisistä, jotka ovat saaneet tai saavat yhteiskunnalta paljon ja uskovat vakaasti siihen, että heillä on siihen muita suurempi oikeus. 

Suomalainen hyväosaisuus ei perustu asemaan tai omaisuuteen, vaan siihen, että omassa asemassa on enemmän hävittävää kuin huono-osaisella. Suomalainen hyväosainen ajattelee, että hänen elämänsä on oikeaa elämää ja siitä syystä kaikki hyökkäykset hänen ajatteluaan ja elämäntapaansa kohtaan ovat tietämättömyyttä tai tyhmyyttä.

Hallitutuksen ilmastopolitiikka sulaa sisäisiin riitoihin

Keskustelu kaivoslaista käy kuumana, mutta hallituksen sisällä roihu on sitäkin suurempi. Viimeisin esimerkki jo alkuunsa päättyneestä kuherruskuukaudesta nähtiin eilen, kun kansanedustaja Mari Holopaisen (vihr.) ja Hannu Hoskosen kesk.) radiohaastattelu kaivoslain muutostarpeista muuttui suoraksi huutokuoroksi. Kaivoslain uudistus näytti olevan lähes ainoa puolueita yhdistävä tekijä, mutta toisin todistettiin.

Tapaus Veikkaus: Neljälle poliitikolle turha etuoikeus, arvo yli 2000€/kk

Rahapeliyhtiö Veikkaus koki kohtalaisen muodonmuutoksen vuoden 2017 alussa, kun Fintoton, Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen rahapelitoiminnot pantiin yhteen.

Haaveilupelien eli esimerkiksi Loton seuraksi tulivat markettien raha-automaatit ja hevoshenkilöiden Toto-pelit.

Näin uljaan yhtiön luominen edellytti luonnollisesti myös hallitusremonttia.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä